Yksinkertainen kysymys?

Olin pari viikkoa sitten Enbuske, Veitola, Salminen- liveshown yleisössä. Oli upeaa jälleen kerran nähdä, kuinka ammattilaiset tekevät shown ja kuinka vaihdot tilanteesta toiseen voivat olla hektisiä. Tuolta reissulta jäi kuitenkin elävästi mieleeni yksi tilanne.

EVS- shown luonteeseen kuuluu yllätysvieraat. Tällä kertaa yllatysvieraana oli  psykoterapeutti, Ensitreffit alttarilla sarjastakin asiantuntijana tunnettu Maaret Kallio. Häntä haastatteli Roope Salminen. Haastattelu ei kestänyt kauaa, siinä tapahtui vähän, mutta kuitenkin niin paljon.

Maaret aloitti kysymällä lempeällä tyylillään Roopelta: “Mitä kuuluu?” Roopen ensimmäinen vastaus oli: “Ihan hyvää!” Kuitenkin Maaretin kaiveltua pienen hetken Roope puhui todella avoimesti tuntemuksistaan. Hän myönsi kaipaavasa aikaa ja lepoa. Haastattelun lopussa Salminen oli varsin liikuttuneessa mielentilassa.

 

Olen aina ihaillut Maarettia ja hänen tyyliään. Olin katsomossa aivan ihmeissäni, että mikä taika tuossa ihmisessä on, kun viidessa minuutissa hän saa toisessa aikaan tuollaisen tunnereaktion. Sitten kuitenkin tajusin, väheksymättä yhtään Maaretin ammattitaitoa, että hän ei tehnyt mitään ihmeellistä. Hän esitti yhden yksinkertaisen kysymyksen ja mikä tärkeintä, hän oli tilanteessa läsnä ja oli valmis sekä aidosti kiinnostunut kuulemaan vastauksen.

Tottakai yllätysmomentti ja paine päällä olevasta liveshowsta vaikutti Roopen tunnereaktioon tuossa tilanteessa, mutta mä tiedän monen ihmisen olevan Roopen kanssa samassa tilanteessa. Olen itsekkin ollut. Tekeminen on niin kivaa, että hommia on liikaa. Ei keretä pysähtymään kuuntelemaan, miltä itsestä oikeasti tuntuu. Roope itsekin sanoi, mielestäni ihanasti, että koska on saanut tehdä niin mageita juttuja ja on kiitollinen siitä, ei tahdo koskaan valittaa. Tähänkin osaan itse samaistua täysin. Jossain meillä ihmisillä menee kuitenkin se raja.

Lisäksi “Mitä kuuluu?” kysymys on kysymys joka kysytään nykyään liian harvoin tosissaan. Sitä heitetään toisille retorisena kysymyksenä. Kun kysymme kysymyksen, niin emme edes valmistaudu kuulemaan kunnon vastausta tai hektisessä maailmassa oikeasti pydähdy kuulemaan mitä toisella olisi kerrottavaa.

Tämän takia monelle on tullut kynnys kertoa niitä oikeita kuulumisia, niin hyvässä kuin pahassa ja tilanne ohitetaan rennolla “Ihan hyvää!” heitolla. Osa tiedostaen tahtoo pitää kulissia yllä. Sitten kun joku oikeasti istuu alas ja tahtoo tietää, miltä juuri sinusta tuntuu,se tuntuu niin hyvältä, että sisällä olleet tunteet saattavat tulla esille vahvempina kuin tahtoisi tai olisi tarkoitus.

Jokainen meistä tahtoo tulla kohdatuksi ihmisinä. Jokainen meistä tarvitsee empaattisuutta ympärilleen. Itse , ainakin aion kiinnittää jatkossa vielä enemmän huomiota siihen, että kuuntelen, mitä toisella on kerrottavaa, enkä kysy “Mitä kuuluu?”- kysymystä silloin, jos minulla ei ole mahdollisuutta kuulla oikeaa vastausta. Pyrin olemaan myös avoin vastauksessani, kun toista oikeasti kiinnostaa minun tilanteeni.

Millon sinä viimeksi kysyit toiselta tarkoitusella: “Mitä kuuluu?”  Milloin sinä viimeksi kerroit rehellisesti toiselle vastauksen, kun sinulta kysyttiin: “Mitä kuuluu?”

Ihanaa viikonloppua!

-Linda

Tietoa: Linda Barhoumi

Katso myös

Kolme prosessia psyykkisen pahan olon taustalla (osa 2/3)

Jokainen ihminen tuntee olonsa välillä hyväksi ja välillä huonoksi. Elämään kuuluu sekä iloa että kärsimystä. …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *