Pieni “ihmiskokeeni” 2/2

Toukokuu siinä vierähti että ehdin tutustua mahdollisimman moneen yhteyttä ottaneeseen ihmiseen. ks. ensimmäisestä osasta millaisella tekstillä hain ystäviä somesta. Stressiä tietyllä tavalla se kyllä aiheutti, mutta pääosin positiivista stressiä. Muutos se on positiivinen muutos myös. Arjessa on nyt enemmän iloa, joka vaikuttaa omaan jaksamiseen hurjasti.  Valon määrä ja hyvin menevä parisuhde vielä lisäävät onnellisuutta. Kaiken kaikkiaan kannatti lähteä kokeilemaan kuinka moni vastaisi haasteeseen.

En usko että olisin kymmenessä vuodessakaan tutustunut tällaiseen määrään ihmisiä, jotka haluaisivat tutustua juuri minuun.

Näin valmistujaisten aikaan sitä alkaa muutenkin miettiä omaa elämää taaksepäin. Tuntuu hurjalta ajatella, että omista ylioppilasjuhlista on jo 7 vuotta aikaa. Jos silloin joku olisi kertonut mitä kaikkea tässä tuleekaan koettua, niin en olisi malttanut odottaa. Mutta toisaalta on hyvä että emme tiedä huomisesta paljoa sen enempää kuin ennustajatkaan. Työrintamalla aloitan ensi viikolla kesätyöt ja siihen liittyen palautuminen ja arjessa jaksaminen ovatkin avainasioita onnellisuuden ja hyvinvoinnin kannalta. Tällaisen rupeaman jälkeen se omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on jäänyt vähän taka-alalle. Tässä kuvassa oli oman hyvinvoinnin maksimointia ystävien luona yökyläilemässä. Liian harvoin ehtii tehdä tällaisia asioita, joista oikeasti voimaantuu.

Osalle ihmisistä, kesä on aikaa jolloin ehtii ladata akkuja tulevaan, rentoutua ja nauttia Suomen harvoista lämpimistä keleistä. Mutta monille vuorotyöläisille ja määräaikaisille työntekijöille kesäaika on aikaa siinä missä muutkin, ja nauttiminen tehdään silloin kun se on mahdollista, ehkä kesällä, ehkä myöhemmin. Palkalliseta lomasta olen saanut nauttia silloin kun olin vakituisesti opiskelujen ohella töissä. Se tunne kun saa lomalla vain kääntää kylkeä ja palkka juoksee on MAHTAVAA. Nyt tänä kesänä siitä voin vain haaveilla. Onneksi on lyhyempiä vapaita, jolloin ehtii vaikka nauttia luonnosta kuten tässä allaolevassa kuvissa.  Olen ajatellut tänä kesänä erityisesti panostaa siihen, että pääsisin luontoon mahdollisimman usein. Lenkkipoluille, vaeltamaan tai ehkä jopa telttailemaan. Katsotaan miten käy. 🙂

Ihanaa viikonloppua! <3

-Riikka

Tietoa: Riikka

Neljää kieltä puhuvan 26-vuotiaan pohjoisen tytön ajatuksia ja fiiliksiä arjen tapahtumista. "Nautin täysin siemauksin työelämästä, arjesta, ystävistä ja harrastuksista. Olen spontaani ja monista asioista innostuva. Erityisen lähellä sydäntäni tällä hetkellä on oman kodin laittaminen ja kuntosali, hiihto ja ryhmäliikunnat. Säästäminen tulevaisuutta varten ja aikuinen elämä työssäkäynnin myötä on astunut elämääni. Liikunta ja matkustelu ovat myös aina lähellä sydäntäni. Hymyt ja aidot ihmiset sekä hetkessä eläminen saavat minut hyvälle tuulelle." Tervetuloa mukaan!

Katso myös

3 syytä suunnata Pohjois-Italian Dolomiiteille

Syksyllä ilmojen viilentyessä moni alkaa tutkailemaan vaihtoehtoja seuraavan talven lomakohteiksi, suunnitelmallisimmat henkilöt lyövät lukkoon jo …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *