Opeta lapsesi nauttimaan ruuasta!

Jos ajattelet kuten minä, uskot siihen, että syöminen voi olla I-H-A-N-A-A.

Herkullinen ateria aloittaa viikonlopun ja kruunaa hyvän loman. Se on myös perheen yhteen sitova voima arjessa. Hetki, jolloin kaikki hiljentyvät yhteisen tekemisen äärelle puhumaan samasta asiasta. Se on tapa kokea ja osoittaa yhteenkuuluvuutta ja huolenpitoa toisia kohtaan.

Ja jos ajattelet kuten minä, yleinen keskustelu lastenruuasta ehkä harmittaa myös sinua.

Jos tavoitteena on luoda lapsille hyvä ja arvostava suhde oikeaan ruokaan ja kokemus siitä, että ruuasta voi saada paljon nautintoa, on järjetöntä, että kaikki keskustelu on tällä tasolla: ”Kuinka monta hedelmää lapselle on syötettävä päivässä?”, ”Paljonko sokeria on liikaa?”, ”Periytyvätkö ruokatavat?”, ”Onko väliä enää aikuisena, mitä lapsena on mättänyt?” tai ”Kumman valitset nugetit vai nakit?”

Opetatko sinä lapsesi NAUTTIMAAN ruuasta?

Kaikki äidithän haluavat opettaa lapsilleen asioita, mitä itse pitävät elämässä tärkeinä. Haluan opettaa omalle pojalleni, että yhteinen ruokahetki on suuren onnen lähde. Onni kumpuaa siitä, että sen saa jakaa rakkaimpiensa kanssa rauhallisessa tunnelmassa, kokea samalla makuaistia helliviä aistimuksia suussaan ja antautua keskusteluun vaikkapa avokadojen pehmeydestä, lihan mureudesta, sienisadon suuruudesta tai vaikka kalatiskin myyjän vinkkien toimivuudesta. Se hetki on niin paljon enemmän kuin kiellot ja säännöt. Se on rakkautta läheisimpiä ja itseä kohtaan. Hiljentymistä arvostamaan ja pysähtymään arjen rumban pyörityksen keskellä, olemaan läsnä ja tuomaan turvallista rutiinia lasten arkeen.

Ehkä ruoka on niin kuin Projectmama-bloggari kirjoittaa ”vain yksi osa elämää” postauksessaan ”Ei, meillä ei syödä pinaattia”. Hänen mukaan ruokailusta ei tarvitse tehdä numeroa. Olen samaa mieltä, ei tarvitsekaan, mutta jos olet kuten minä, haluat tehdä sen!

Minulle ja perheelleni syöminen on todella tärkeä osa elämää, ja olen päättänyt suhtautua tähän osaan elämässäni vähintäänkin italialaisella intohimolla. <3

Poikani ensimmäisinä vuosina olin varmasti monen mielestä ylihuolehtivainen supertiukkis ruokailun ja ruoka-aikojen suhteen, mutta olen yhä sitä mieltä, että se kannatti. Nyt Vincent täyttää 4-vuotta ja pääsen nykyään todella helpolla; ruoka-arki on nautinnollista ja helppoa koko perheelle!

Jos haluat juurruttaa hyvät tottumukset pitkälle lapsen elämään, niin tässä muutama vinkki, mistä ei kannata oman kokemukseni mukaan tinkiä lapsen ensimmäisten vuosien aikana:

  1. Mieti, mitä tietoisia ja tiedostamattomia uskomuksia sinulla on lastenruuan suhteen?

”Kesäpäivänä syödään jäätelöä ja lasten listalla on ihan ok olla nauravat nakit ja ranskalaiset. Lapset rakastavat vain makeaa ja sokeri tekee lapsuudesta pumpulisen ihanan. ”

  • Ei, en osta näitä ajatuksia.

Älä missään olosuhteissa oleta, etteikö pieni lapsi olisi kiinnostunut hyvästä ruuasta. Anna vauvan itse laittaa suuhun, maistaa ja leikkiä, kokeilla ja tottua hyvään. Mitä ikinä teetkin, älä pilaa pienen ihmisalun makuaistia suolaisilla valmisruuilla ja sokeriherkuilla tai verensokeria nopeasti nostattavalla vehnällä. Näiden edellä mainittujen jälkeen ei voi enää ihmetellä, miksiköhän parsakaali ei maistu lapsen suuhun niin hyvältä ja kiinnostavalta. Kesäpäivänä voi ostaa esim. herneitä, mansikoita ja melonia, vaikka se jäätelö tuleekin ensimmäisenä mieleen.

Lapset vaistoavat niin helposti, mitä odotamme heiltä ja mihin uskomme heidän pystyvän. Minulla oli pitkään mielessäni ajatus, että salaatti on pojalleni liian vaikea syötävä. Hän oli pian täyttämässä kolme, kun sanoin hänelle ruokapöydässä: ”Nyt olet jo kohta kolme. Olet valmis syömään salaatinlehtiä kanssamme.” Hän tarttui kulhoon ja lappasi salaattia lautaselleen ja söi kaiken. Katsoin miestäni hetken silmät pyöreinä ja kuiskasin ”Näitkö?”. Siitä lähtien hän on syönyt salaattia perusviinietikka-oliiviöljykastikkeella. Kauankohan oma jokseenkin tiedostamaton ennakkoluuloni oli estänyt häntä?

  1. Opeta tietoisesti hyviä ruokaan liittyviä sanoja lapsellesi

Mieti tarkkaan, mitä sanoja opetat lapsellesi ja mitä hehkutat!

Seurasin kerran mielenkiinnolla lapseni kokkausleikkiä hyvän ystävänsä kanssa. Vincent ehdotti tälle, että he kokkaisivat Mozzarella di buffala -juustoa ja graavilohta – hänen lempiherkkuaan. Kaveri näytti hieman yllättyneeltä, mutta kiinnostui leikistä. Linnanmäellä Vincent itki kovaan ääneen raakasuklaata, kun hän näki lasten herkuttelevan jotain. Ei ollut sitä Lintsin kiskalla, mutta onneksi oli mukana vähän laukussa.

Vincent on kiinnostunut oppimaan sienien nimet ruotsiksi ja suomeksi ja kysyy usein eri juustojen nimiä. Hän on ylpeä sanoista, joita hän oppii ja asioista, joita hän pyytää lautaselleen. Hän rakastaa tällä hetkellä tuolin hakemista itselleen, jotta voi tonkia jääkaappiamme. Sitten hän ehdottelee, mitä voitaisiin laittaa ruuaksi.

Tällä viikolla tarjosin flunssasta uupuneena jotain valmiskeittoa. Vincent sanoi: ”Yök ei ole hyvää”. ”No ei minustakaan, mutta syödään nyt vähän vielä, niin ei tule heti nälkä”, totesin väsyneenä. ”Okei, mutta voisinko saada yhden graavilohileivän jälkiruuaksi, kiltti äiti?”. ”No se on hvyä idea! Jääkaapissa on graavilohta”, innostun ”ja keitetäänkö kananmunatkin päälle?” ”Joo”, hän vastaa, mutta lisää vakavana ”jos saan itse kuoria munan”.

Poikani söi hyvällä halulla pullaa synttäreillä. Hän sanoi innoissaan: Katso äiti, tämä leipä on hyvää”. Hymyilin ja sanoin, että kiva juttu, mutta päätin kuitenkin pitää pulla-sanan vielä omana tietonani. En ole myöskään koskaan opettanut hänelle sanoja kuten ”nugetti”, ”nakit” tai ”ranskalaiset”, joten miten hän voisi siis niitä myöskään toivoa lautaselleen?

  1. Vaikka sokeriherkkuja saa synttäreiltä ja ravintolasta, kuka sanoo, että niitä saa lähikaupasta?

Perimmäinen syy siihen, miksi en ole koskaan ostanut pojalleni lähikaupasta jäätelöä tai muita sokeriherkkuja on se, että rakastan käydä Vincentin kanssa kaupassa. Hän suitsuttaa iloisena hyviä ideoitaan, mitä voisimme ostaa: melonia, herneitä, parsakaalia, Brie-juustoa ja taatelipatukoita. En ole koskaan elämässäni nauttinut kaupassa käynnistä niin paljoa.

Kun Vincent oppi jäätelösanan noin kolmevuotiaana ollessamme lomalla, hän hoki Kaapo-piirettyä matkien viikon ajan ”Mikään ei voisi voittaa tuplasuklaajätskiä”. Se nauratti meitä molempia. Se oli hauskaa ja hellyttävää. Lupasin, että kun mennään seuraavan kerran hienoon ravintolaan, hän voi varmasti tilata itselleen jätskipallon. Niin hän tekikin – englanniksi ja hoputti tarjoilijaa piinaavalla katseellaan koko ajan, kunnes jätskipallo vihdoin saapui pöytään. Olin ylpeä. Kyllä jäätelö saakin kuulua hienoon ravintolaan. Pienin lusikallisin hän nautti jokaisesta suupalasta.

Toinen esimerkki tulee mieleen, kun hän palasi synttäreiltä ja puhui innoissaan karkeista. Eläydyin mielelläni hänen innostukseensa. ”Onpa jännittävää, minkä värisiä ne olivat? Ehkä niitä on myös ensi vuonna samoilla synttäreillä”, sanoin innoissani. Oli hauskaa viettää rento hetki puhuen karkeista aivan kuin ne tulisivat eri planeetalta kuin me ja huomata, että ne eivät ole minkäänlaisessa roolissa omassa arjessamme ja omissa tottumuksissamme.

Kuva: Vincent ei kiinnittänyt tähän kojuun mitään huomiota, itse kyllä jäin ottamaan kuvaa… Miksi ei hyville herkuille ole näin kauniita kioskeja?

4. Syökö lapsesi seurassasi?

Niinä iltoina, kun mieheni tulee myöhään töistä, syömme poikani kanssa kaksin illallista. Vaikka kuinka haluaisit syödä illallisesi aikuisten kesken, kannustan miettimään vielä. Muista, että esimerkin voima on todella tärkeä. Lapset seuraavat tarkkaan jokaista suupalaasi ja katsovat, mikä on heille tavallista ruokaa ja mikä ei.

Uskon, että me vanhemmat olemme lopulta oman lapsemme makuaistin arkkitehtejä monessa suhteessa. Kannustamalla ja antamalla heidän valita hyvien ja loistavien vaihtoehtojen väliltä annamme heidän ihastua aitoihin, hyviin makuihin. Mutta ennen kuin rakkautta ruokaan voi jakaa, tulee olla itse rakastunut. Oletko sinä löytänyt oman rakkautesi aitoon ruokaan?

Kaiken tämän paasauksen jälkeen täytyy olla aivan rehellinen. Olin tänään flunssaisena todella suklaacroissantin ja taivaallisen kanelisen Chai Latten tarpeessa. Ajattelin totaalisen väsyneenä, että nyt makea ja makeampi yhdistelmä varmasti piristäisi. Ehdotin pojalleni perjantaihulluttelua: ”Mentäisiinkö naapurikahvilaan ja jaettaisiin yksi suklaacroissantti?” Hän katsoi minua: ”Eikäh, minä haluaisin taatelipatukan cashewpähkinöillä!”  Sitä saa mitä tilaa. Näin yhtäkkiä tulevaisuuteni vanhainkodissa, kun poikani kieltää minulta kaikki herkut… tai sitten hän kantaa minulle sinne ravunpyrstö-avokadosalaatin ja mustikoita jälkiruuaksi 😊

Intohimoisin ruokaterkuin Lontoon keittiömme pöydän äärestä,

Tiina <3

 

p.s. Kuulisin mielelläni, mitä ajatuksia teksti lukijoissa herätti! Kommentoi, jos koit jutun hyödylliseksi. 😊

pps. Jos aihe kiinnostaa, voit tutustua myös kirjoittamaani kirjaan Perhe-elämän suola, joka on myynnissä täällä WellnessTiedon-sivuilla.

 

 

Tietoa: Tiina Palva

Sisältökirjoittaja ja minimalisti, joka rakastaa vapautta, self-help -kirjallisuutta ja käpertymistä sohvan nurkkaan rooibos-teen ja omatekemien banaanikeksien kanssa. "Think of all the beauty still left around you and be happy" Anne Frank

Katso myös

Rakas ruokapäiväkirja

Viime postauksessa kerroinkin, että voisin toteuttaa ruokapäiväkirjan, jotta näkisitte konkreettisemmin, mitä kaikkea syön päivän aikana. …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *