Mielen jumppaohjelma

Hyvinvoinnin edistäjänä olen todella onnellinen, että suomalaiset ovat ymmärtäneet liikunnan tärkeyden ja suuri osa liikkuu ainakin jollain tavalla. On satunnaisliikkujia, hyötyliikkujia, fyysisen työn tekijöitä, eri lajien harrastajia, yksin, yhdessä ja ryhmässä liikkujia, joillakin on oma treeniohjelma ja jotkut ovat palkanneet personal trainerin. Valitettavasti näin hyvä tilanne ei vielä ole mielen taitojen osalta.

On aivan ymmärrettävää, että ihmiset jotka harjoittavat säännöllisesti tiettyä liikettä tai lihasta, saavat siinä tuloksia. Sen sijaan on olemassa mielen joustavuutta lisääviä taitoja, joiden tärkeydestä ja harjoittelusta monellakaan ei ole tietoa. Näitä ovat esimerkiksi:

1) Taito palauttaa huomio nykyhetkeen

2) Taito huomata mitä ajatuksia mielessämme liikkuu

3) Taito tunnistaa omia tunteita sekä niiden taustalla olevia tarpeita

4) Taito miettiä mikä juuri itselle on tärkeää omassa elämässä

5) Taito tehdä tekoja, jotka vie kohti itselle tärkeää elämää

6) Taito suhtautua itseesi lempeästi ja myötätuntoisesti (vaativuuden ja itsekriittisyyden sijaan)

img_8806-2

Esimerkiksi jonain aamuna herään ja tunnen itseni aivan väsyneeksi ja laiskaksi. Tänään haluaisin jumpata, mutta tuntuu, etten koskaan opi seisomaan käsilläni kunnolla, olen kaikella muullakin tavalla huono ja koko tulevaisuus pelottaa. Huomaan kiihtyvän hengitykseni ja alan keskittyä enemmän aisteihini. Sitten muistutan itseäni, että nämähän ovatkin vain mieleni tuottamia ajatuksia, eivätkä ne kerro minusta ihmisenä, taidoistani tai tulevaisuudestani oikeastaan mitään. Muistan ajatelleeni eilen samoista asioista eri tavalla. Tunnistan taustalta myös tarpeen onnistua: jos ryhdyn johonkin asiaan, haluan tehdä kunnolla ja pärjätä siinä hyvin. Muistutan mieleeni, että olen pohtinut mitä arvostan omassa elämässäni ja mm terveys, itsen haastaminen ja uuden kokeminen ovat sellaisia asioita. Päätän jatkaa tärkeiden tekojen, eli päivän treenin tekemistä omista ikävistä ajatuksista, tunteista, olosuhteista tai epäonnistumisista huolimatta.

En yritä muuttaa ajatuksiani, vaan annan niiden tulla ja mennä, keskityn vain tekemään oman kehonpainotreenini mahdollisimman hyvin. Huomaan tunteideni vaihtelevan rentouden, turhautumisen, ilon ja pettymyksen välillä. Treenin aikana onnistun joissakin liikkeissä oikein hyvin ja huomaan kehittyneeni vahvemmaksi, mutta käsilläseisonta ei vieläkään onnistu niin hyvin kuin haluaisin. Tekisi mieli haukkua itseäni, mutta sen sijaan puhun hiljaa itselleni yhtä kannustavasti kuin puhuisin rakkaalle ystävälleni. Kiitän itseäni siitä, että tein minulle merkityksellisiä asioita omasta epäröinnistä huolimatta. Tekojen tulokset näkyvät pitkällä aikavälillä ja kiitollinen fiilistely tuntuu hyvältä jo nyt.

Mielen taitojen harjoittelun myötä pystyt toimimaan yhä useammin itselle tärkeällä tavalla, riippumatta siitä tuntuuko hyvältä tai pahalta. Omia arvoja pohtimalla luot itsellesi sisäisen kompassin, joka ohjaa millainen haluat olla ja minne mennä. Toisaalta sä pystyt joustamaan myös silloin, kun huomaat, että tekemisen sijaan tarvitset olemista. Pystyt olemaan enemmän sinä. Uskon, että näiden taitojen harjoittelu tuottaa vielä enemmän hyvinvointia ja merkityksellisyyttä elämääsi kuin pelkkä fyysinen harjoittelu.

Tämän päivän pieni askel kohti isoja unelmia:

Tunnustele, miltä tuntuu viettää aikaa nykyhetkessä itsesi kanssa, ilman että sinun tarvitsee tehdä muuta kuin olla. Laita herätys 5 minuutin päähän ja tarkkaile sen aikaa silmät suljettuina mitä kaikkea mielessäsi tapahtuu. Erilaisia ajatuksia, tunteita, haluja tehdä jotain, muistoja tai suunnitelmia – pane ne merkille sellaisena kuin ne ovat. Sen sijaan että yrittäisit päästä ajatuksistasi eroon, suhtaudu mielesi tuotoksiin uteliaasti. Toistamalla usein pystyt hiljalleen purkamaan oman mielesi esteitä, ettet itse haittaa itseäsi saavuttamasta unelmiasi.

Rakkaudella, Ilona

Sukella syvemmälle aiheeseen näiden lähteiden avulla:

Grandell R. 2015. Itsemyötätunto.

Lappalainen R., Lehtonen T., Hayes S. ym. 2004. Hyväksymis- ja omistautumisterapia käytännön terapiatyössä.

Pietikäinen, A. 2012. Joustava mieli.

 

 

 

Tietoa: Ilona Parviainen

Ilona on psykologi, kouluttaja ja coach. Häntä kiehtoo ihmisten, ryhmien ja työyhteisöjen hyvinvoinnin lisääminen. Ilonan unelma on auttaa sinua toteuttamaan omat unelmasi, esimerkiksi valmennuksen tai näyttöön perustuvien koulutusten avulla. (ilona.parviainen1@gmail.com). Blogissa Ilona pyrkii kirjoittamaan monimutkaisistakin ihmismielen liikkeistä helposti ymmärrettävällä tavalla.

Katso myös

Yksinkertainen kysymys?

Olin pari viikkoa sitten Enbuske, Veitola, Salminen- liveshown yleisössä. Oli upeaa jälleen kerran nähdä, kuinka …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *