Isot unelmat rakentuvat vain vahvan perustan päälle

Moi, tämän blogin tavoitteena on tarjoilla sinulle uudenlaista yhdistelmää kehonpainoharjoittelusta ja psykologiasta. Olen psykologian maisteriopiskelija, kouluttaja ja life coach, joka tykkää viettää vapaa-aikaansa käsilläseisontaa harjoitellen.

Aiemmassa blogitekstissäni (täällä) kerroin isoista unelmista ja niiden tärkeydestä. Suuriin tavoitteisiin pääsemiseksi kuitenkin vaaditaan se, että harjoittelu aloitetaan perusteista. Niistä tylsän ja vaatimattoman näköisistä liikkeistä. Mun treeniohjelma etenee kuin tasohyppely, ja saan siirtyä seuraavalle tasolle vasta kun pystyn tekemään riittävän määrän alemman tason liikkeitä. Esimerkiksi käsilläseisontaharjoittelun alkuvaiheessa harjoitellaan selän kaaren painamista maahan, lantion asentoa, hartioiden venytystä, vartalon pitoja eri asennoissa lattialla, ranteiden vahvistamista, sormien lihasten aktivoimista, kehotietoisuutta ja vaikka mitä muitakin juttuja ja kikkailuja melko pitkään ennen kuin aletaan keskittyä itse väärinpäin oloon. Mun treeniohjelmassani matka aivan alkeista ihmislippuun kestää 25 tasoa. On opittava 24 muuta liikettä ennen kun voi hypätä lipputankoon, mutta kun nämä liikkeet osaa, niin liputtaminen on jo melko helppoa ja turvallista.
Screenshot_2016-08-26-11-44-50

Arjessani mä en edes ajattele useinkaan huippuliikkeitäni tai isoja tavoitteitani. Esimerkiksi Hollow back press -liike on omasta osaamisesta vielä niiiin kaukana, etten tiedä edes sen suomenkielistä nimeä tai mitähän kaikkea mun on opittava vielä ennen sitä. Tärkeintä mulle on vain tämän kerran treeni.

Tärkeintä on, että teen oman tason liikkeeni äärimmäisen hyvin tänään. Keskityn tuntemaan miltä kehoni tuntuu juuri tässä hetkessä. Jännittämään juuri oikeita lihaksia kun sen aika on, rentouttamaan ja venyttämään oikeita lihaksia kun sen aika on. Kestämään myös turhautumisen tai epäonnistumisen ja väsymisen tunteet. Nauttimaan miltä kropan liikuttaminen, aisteihin keskittyminen ja itseensä panostaminen tuntuu.

Mä luotan siihen, että kun teen oikeita asioita tarpeeksi pitkään, tulokset syntyvät. Taso tasolta mä etenen hitaasti, ja varmasti oikeaan suuntaan. Yksi taso ei ole paljon toistaan vaikeampi, mutta johtavat askeltaen korkealle. Kun säilytän tekemisen laadukkuuden alusta alkaen, jonain päivänä osaan tehdä myös nämä huippuliikkeet äärimmäisen hyvin. Valitettavasti monella on liian kiire elämässä. Näyttäviä tuloksia odotetaan liian lyhyellä aikavälillä vaihtelevilla treenimenetelmillä, dieeteillä tai kuntokuureilla, ja sitten petytään. Mun tarkoituksena ei kuitenkaan ole kertoa, kuinka käsilläseisontaa tai kehonpainoliikkeitä voi oppia (sillä huipulle on lähes yhtä monta menetelmää kun menijää, enkä ole fyysisen harjoittelun asiantuntija), vaan tavoitteenani on pointata iso työmäärä, joka jokaisen unelman eteen on tehtävä.

Taso tasolta kehittyminen koskee myös muutakin elämää. Mieti jotakuta ihailemaasi ihmistä, esimerkiksi menestynyttä artistia, toimitusjohtajaa, yrittäjää, urheilijaa, taiteilijaa tai äitiä. Näet tietynlaisen ihmisen ja voi tuntua, ettet koskaan pystyisi samaan kuin hän. Kuitenkin myös hän on vain ihminen, jolla on kimppu harjoiteltuja taitoja. Taidot voivat olla vuorovaikutustaitoja, periksiantamattomuutta, luovuutta, analyyttisen ajattelun taitoa, läsnäolon taitoa, itsensä motivoinnin taitoa, tai jotain muuta. Taitoja, joita jokainen voi oppia.

Myös sinä voit rakentaa tasoista omat portaat, jotka vievät sinua kohti haluamaasi elämää. Meillä kaikilla on omanlainen suunta, mitä elämältä toivomme. Jokaisen erilaiset lähtökohdat, persoonallisuuden piirteet ja eri tilannetekijät vaikuttavat myös, mutta ei ole olemassa niin isoa haavetta, ettetkö voisi tehdä tänään jotain, joka vie sinua kohti sitä. Ohjata omaa elämääsi. Riittävän pienillä askelilla, sillä pienen askeleen jaksat astua usein 🙂

Seuraavassa tekstissä on tulossa taitoharjoittelua mielelle!

Tämän päivän pieni askel kohti isoja unelmia: Palauta mieleen yksi iso unelmasi, jonka ajatteleminen tuntuu jännittävältä. Sitten pohdi mitä taitoja sinun täytyy harjoitella päästäksesi unelmasi luokse. Mieti millä tasolla olet näissä taidoissa nyt ja mikä on pienin mahdollinen teko joka vie sinua kohti unelmaasi. Tee teko tänään. Fiilistele onnistumistasi illalla.

Cheers, Ilona

Tietoa: Ilona Parviainen

Ilona on psykologi, kouluttaja ja coach. Häntä kiehtoo ihmisten, ryhmien ja työyhteisöjen hyvinvoinnin lisääminen. Ilonan unelma on auttaa sinua toteuttamaan omat unelmasi, esimerkiksi valmennuksen tai näyttöön perustuvien koulutusten avulla. (ilona.parviainen1@gmail.com). Blogissa Ilona pyrkii kirjoittamaan monimutkaisistakin ihmismielen liikkeistä helposti ymmärrettävällä tavalla.

Katso myös

3 syytä suunnata Pohjois-Italian Dolomiiteille

Syksyllä ilmojen viilentyessä moni alkaa tutkailemaan vaihtoehtoja seuraavan talven lomakohteiksi, suunnitelmallisimmat henkilöt lyövät lukkoon jo …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *