Riikka

Neljää kieltä puhuvan 26-vuotiaan pohjoisen tytön ajatuksia ja fiiliksiä arjen tapahtumista. "Nautin täysin siemauksin työelämästä, arjesta, ystävistä ja harrastuksista. Olen spontaani ja monista asioista innostuva. Erityisen lähellä sydäntäni tällä hetkellä on oman kodin laittaminen ja kuntosali, hiihto ja ryhmäliikunnat. Säästäminen tulevaisuutta varten ja aikuinen elämä työssäkäynnin myötä on astunut elämääni. Liikunta ja matkustelu ovat myös aina lähellä sydäntäni. Hymyt ja aidot ihmiset sekä hetkessä eläminen saavat minut hyvälle tuulelle." Tervetuloa mukaan!

Itsensä kuunteleminen ja omien rajojen tunnistaminen

Itsensä kuunteleminen on taito, jota voi harjoitella. Itsensä kuunteleminen on ajattelutapa, jossa tullaan tietoisiksi omista ajatuksista ja niiden kautta sisäisen voiman löytämisestä. Omilla ajatuksilla on valtava vaikutus ympärillä oleviin asioihin ja omaan tekemiseen. Mitä tehdä silloin kun flunssa tai deadline painaa päälle juuri silloin kun sen ei pitäisi? Se ei …

Lue lisää »

Miten palautua työpäivästä?

Palautuminen ja lepo: Vaikka olinkin saanut fyysisesti raskaan kuvan saamastani kesätyöstä niin, kyllä se silti pääsi yllättämään minut fyysisellä raskaudellaan. Raskasta nostelua ja hiki valuu pitkin selkää, on kiire ja asiat ovat aikataulutettuja, tämä vaatii paineensietokykyä. Oma fyysinen kunto, tai sen olemattomuus herätteli todella. En koe mitenkään ihan rapakunnossa olevani, …

Lue lisää »

Pieni “ihmiskokeeni” 2/2

Toukokuu siinä vierähti että ehdin tutustua mahdollisimman moneen yhteyttä ottaneeseen ihmiseen. ks. ensimmäisestä osasta millaisella tekstillä hain ystäviä somesta. Stressiä tietyllä tavalla se kyllä aiheutti, mutta pääosin positiivista stressiä. Muutos se on positiivinen muutos myös. Arjessa on nyt enemmän iloa, joka vaikuttaa omaan jaksamiseen hurjasti.  Valon määrä ja hyvin menevä …

Lue lisää »

Väliaikaraporttia “ihmiskokeesta”

“The deepest principle in human nature is the craving to be appreciated” – William James   Vielä tämä ja ensi viikko jatkuu mun “ihmiskoetta” josta voit lukea enemmän täältä.  Paljon on ihmisiä tullut tavattua ja vielä muutamia jäljellä. Karkeasti arvioituna sain noin 40 viestiä ihmisiltä omaan facebookin inboxiin. Tällä hetkellä …

Lue lisää »

Pieni ihmiskokeeni osa 1/2

Oma pieni ihmiskokeeni perustuu tämän aiemmin kirjoittamani jutun teemalle: https://wellnesstieto.fi/ystavyyden-haasteet-muuttaessa/  jossa pohditaan ystävyyden haasteita. Sain vappuna ajatuksen siitä, että jotain olisi tehtävä kavereiden löytämiseksi. Se kun ei aikuisiällä ole enää niin helppoa, kuin mitä se oli vaikkapa ala- tai yläasteella. Ensimmäisessä osassa kerron kuulumisiani ensimmäisen viikon osalta ja toiseen osaan palaan …

Lue lisää »

Raha ja sen riittäminen tai riittämättömyys

“Kun sulla on rahaa, voi olla että sulla ei oo aikaa, ja kun sulla olis aikaa, niin ei ole rahaa. Tuntuu että nämä kaksi, aika ja raha eivät osaa kulkea sopusoinnussa keskenään vaan aina on vaakakuppi kallellaan jompaan kumpaan suuntaan.” ”Rahalla saa ja hevosella pääsee” sanoo vanha sananlasku, jossa on …

Lue lisää »

Uni, yksi kolmesta elämän peruspilarista

Uni on tärkein osa elimistömme palautumisprosessia. Aivot saavat lepoa ja luovat uusia yhteyksiä hermosolujen välille yön aikana. Kuinka monta kertaa olet nukkunut yön yli ja nähnyt asiat selkeämmin aamulla? Tai joku mieltäsi vaivaava ongelma on työstynyt eteenpäin tai jopa ratkennut nukutun yön jälkeen. Mieli on virkeä ja päivän toiminnot sujuvat …

Lue lisää »

Ystävyyden haasteet muuttaessa

Tunnenko ketään?   Se tunne, kun kävelet huoneeseen ja se on täynnä outoja, sinulle entuudestaan tuntemattomia ihmisiä. Vatsanpohjassa ehkä vähän nipistelee, esittäydyt, ja aika kuluu niitä näitä rupatellessa väistämättä ja päivä päättyy. Suuntaat kotiin rakkaasi luokse ja huokaiset. Tämä on se syy miksi jaksan päivästä toiseen kulkea uusien ihmisten seurassa. …

Lue lisää »

Onnellisuuden (mahdoton yhtälökö?)

Kehuminen, Läsnäolo ja Kuunteleminen Suomalaiset kasvatetaan usein siten, että muiden kehuminen tai onnistuminen olisi jotenkin itseltä pois. Tulee pitää kynttilää vakan alla, kellä onni on, se onnen kätkeköön, tai oma kehu haisee. Miksi emme voisi ajatella toisin? Lapsia kehuttaisiin jo pienestä pitäen, niin että heille tulisi tunne että he ovat …

Lue lisää »